I love Canary Islands

Yksi perhe - Kaksi saarta - 6 erilaista matkaa

Kanarialla kuudesti (so far) - Pakettimatkasta omatoimiseikkailuihin

Tämän sivuston tarkoituksena on esitellä erilaisia tapoja matkailla eri puolille Kanarian saaria. Näissä kertomuksissa matkaa tehdään perheen kanssa, mutta sivusto sopii varmasti tutkittavaksi yksin tai kaksinkin matkustsavalle. Ennen kaikkea kirjoitusten päämääränä on rohkaista kaikkia vain lähtemään, matkailun isonkaan perheen kanssa ei tarvitse olla vaikeaa tai kohtuuttoman kallista!

Tämän esittelyn alta pääset tutkimaan minkälaisia matkoja meidän perheemme on Kanarialle tehnyt, ensimmäisestä viikon kestäneestä pakettimatkasta, uusimpaan kuukauden kestävään seikkailuun. Ja tätä uusinta matkaa päivitetään sivuille ja someen lähestulkoon reaaliajassa, muut matkat on tehty vuosien aikana ja niputettu tänne nyt vuonna 2019. 

Lyhyesti vielä keitä me olemme ja emme ole. Olemme erittäin tavallinen 5 henkinen (3 lasta) perhe. Me emme ole rikkaita, tai edes mitenkään varakkaita. Matkailusta on vain tullut asia johon haluamme rahamme käyttää, olkoonkin se pois muualta. Ja kuten tulet huomaamaan on matkabudjettimme aina hyvin maltillinen, ja vuosien edetessä aina vain kiristynyt. Me emme ole kosmopoliitteja maailmanmatkaajia, pikemminkin päinvastoin. Silti olemme rohkeasti astuneet pakettimatkailun ulkopuolelle. Matkoilla olemme löytäneet kymmenittäin uusia hienoja paikkoja ja saaneet unohtumattomia kokemuksia. Koen että olemme matka matkalta saaneet vähemmällä rahalla enemmän. Yhteinen matka on aina hyvin intensiivistä aikaa perheen kesken. Omatoimisempi matkailu lähentää perheenjäseniä entistä enemmän kun yhdessä nähdään, tehdään ja koetaan aivan uusia asioita. Osittain epämukavuusalueelle astuminen voi joskus olla kaikkein mukavinta.

Mainittakoon vielä että sivustoa ei sponsoroi mikään hotelli, matkatoimisto tai muukaan taho. Kirjoitukset ovat siis täysin omia puolueettomia kokemuksiamme ja näkemyksiämme, eikä tarkoituksena ole tyrkyttää teille lukijoille yhtään mitään. Sivusto ei ole matkaopas sanan varsinaisessa merkityksessä. Kohteista ei esitellä kaikkia nähtävyyksiä, vain ne jotka itse koimme, ja ennen kaikkea kuinka me ne koimme. Keskustelemalla voidaan asioita avata enemmän, kyselkää!

Ylläpitokulujen kattamiseksi sivustolle on sijoitettu mainoksia. Mainosten sijoittelu ja sisältö on niiden tarjoajan Googlen määrittelemä.

Kansikuva yläreunassa on kuvituskuva kuvapankista. Muut kuvat ovat pääosin omia matkakuviamme. Vanhoilta matkoilta on vain ollut vaikeaa löytää kuvia joissa ei olisi ketään meistä tunnistettavasti. Ainakin muun perheen osalta haluan säilyttää ehdottoman anonymiteetin.

Matka 1 - Viikon all inclusive pakettimatka

Tämä oli meidän ihan ensimmäinen etelänmatkamme. Viikko Gran Canarian Puerto Ricossa. Kaikkien turistikohteiden ja reissujen isä ja äiti, silti pelkkiä hyviä muistoja 🙂

kameli gran kanaria

Matka 2 - pientä luksusta ja omatoimisuutta

Ensimmäisen matkan sattumukset johtivat meidät tälle toiselle matkalle Gran Canarialle, ja hyvä niin. Yksi hieno kokemus lisää. Joskaan tästä reissusta ei jäänyt paljon muille kerrottavaa.

Matka 3 - Kaksi saarta kerralla

Omatoimisuus majoitusten ja lentojen järkkäilyssä otti harppauksen eteenpäin tällä matkalla. Reissu kesti 3 viikkoa ja välissä vaihdettiin saarta Gran Canarialta Teneriffalle. Vuokrattiinpa ensi kertaa autokin!

teneriffa ja gran canaria
el faro eli majakka maspalomas

Matka 4 - Viikon löhöloma

All inclusive syysloma Maspalomasissa. Aurinkoa, uimista, syömistä ja juomista mahan täydeltä.

Matka 5 - Autoilua Teneriffalla

Kolmosreissun Teneriffan osuus teki sellaisen vaikutuksen että palasimme sinne kahdeksi viikoksi. Jälleen hyvin omatoimisesti lentäen ja majoittuen, ja koko matkan ajaksi auton vuokraten.

teneriffa ja tulivuori el teide
seuraava matka on kysymysmerkki

Matka 6 - Kuukaudeksi Gran Canarialle

Joulukuussa 2019 on edessä jonkinlainen omatoimimatkailun huipentuma osaltamme. Kuukauden matka Airbnb majoituksella turistikohteiden ulkopuolelle. Koko ajaksi auto ja tarkoituksena kierrellä paljon vuorilla ja luonnossa muutenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.