I love Canary Islands

Kanarian matka numero viisi

Paluu Teneriffalle kahdeksi viikoksi

Oltuamme matkasta numero kolme puolet Teneriffalla, halusimme sinne takaisin. Eli tuttu kaava, Norwegianin sivut auki ja lentoja hakemaan. Tällä kertaa meno-paluut saatiin noin 1400 eurolla.

Ensin olin kovasti vuokraamassa meille taloa, mutta pikkuhiljaa vaihehto toisensa jälkeen karsiutui pois. Joku oli liian korkealla kylmällä vuorella, monessa taas oli ainakin yksi ikävä kommentti tyyliin: suihkusta ei tullut lämmintä vettä tai vuodevaatteet olivat vanhat ja haisevat. Pikkujuttuja ehkä, mutta en halunnut ottaa tietoista riskiä että majoituksessa olisi jotain mätää.

Sitten kävikin tuuri. En tiedä miten olin paikan aiemmin ohittanut, mutta nyt eteeni tuli Ona Hotelsin Sueño Azul Adejessa. Mallorcalla olimme olleet Onan hotellissa ja tiesimme mitä odottaa. Perushyvää laatua ilman hienouksia hyvin edulliseen hintaan. Sitä saimme nytkin.

Kolmen makuuhuoneen villa maksoi kahdeksi viikoksi 1600€. Mielestäni ihan kelpo hinta yksityisestä tilavasta majoituksesta, joka kuitenkin on turvallisen hotelliketjun eikä yksityishenkilön tarjoama. Nyt tiesimme aika tarkkaan mitä saamme. Majoitukseen kuului päivittäinen siivous ja uudet petivaatteet pari kertaa viikossa.

Majoituksen ja lentojen lisäksi varasin vielä auton koko ajaksi. Autovuokraamoiden omavastuun poistot eli täysvakuutukset joiden turvin et maksa euroakaan kävi mitä kävi, ovat erittäin kalliiksi hinnoiteltua. Vuokrahinta vähintään tuplaantuu. Toisaalta ilman sitä pienikin naarmu voi tulla kalliiksi, ja ajatuskin saattaa häiritä lomalla rentoutumista. Minä olen hoitanut tämän Rentalcoverin avulla. Vastaavia on muitakin. Kyseessä on kolmas osapuoli joka vakuuttaa vuokra-ajoneuvosi 0 omavastuulla. He eivät ole missään tekemisissä sen yhtiön kanssa josta autosi vuokraat, vain sinun. Ilmoitat koska vuokraus alkaa ja koska päättyy ja maksat. Sitten jos sinulle auton palautettuasi tuli vaatimus joidenkin vahinkojen, esim.naarmujen korjaamisesta, välität vain viestin Rentalcoverille. Lukemieni nettikeskusteluiden perusteella rahat tulevat nopeasti tilillesi. Juuri lukuisten hyvien palautteiden takia päätin tuollaisen lisävakuutuksen ottaa. Ja otan nytkin kun ensi kuussa matkaan lähdemme.

Perillä Teneriffalla

Perille saavuttuamme teetti hieman työtä löytää meidän vuora-automme. Tai siis Budgetin toimipiste. Kaikkea muuta kyllä oli tuloaulassa, thriftyä, hertziä jne. Jouduin lopulta nöyrtymään ja hakemaan apua infopisteeltä. Selvisi että Budgetin piste on etempänä ja sinne on bussikuljetus. Hymyilitti että tämän siitä saa kun etsii halvimman, tai halvimman mikä vielä on suhteellisen tunnettu ”oikea” autovuokraamo.

No tämä ei latistanut hyvää lomafiilistä lainkaan. Kahta viikkoa myöhemmin olin auton kuljettajana itse asiassa iloinen että sain jättää ajoneuvon väljälle parkkipaikalle moottoritien varteen, sen sijaan että olisin ajanut sen ruuhkaiselle lentokentälle.

Saimme Citroen Jumperimme ja lähdimme matkaan. Ajattelimme hieman ajella ennen kuin menisimme hotellille. Tämä osoittautui virheeksi. Olisimme olleet hotellilla hyvissä ajoin iltapäivällä, mutta nyt saapuminen jäi noin klo 17 pintaan. Ja tästä hyvästä pääsimme todistamaan jäätävää liikenneruuhkaa. Liikenne moottoritiellä seisoi täysin jo ainakin kymmenen kilometriä ennen meidän liittymäämme. Epäilin silloin kyseessä olevan liikenneonnettomuus, mutta myöhempinä päivinä totesimme jumittamisen olevan ihan normaalia ja päivittäistä.

Yritin nokkelana kiertää ruuhkan sivuteitä, ja onnistuinkin tässä kohtuullisesti. En tiedä voitimmeko ajassa, mutta eipähän tarvinnut ainakaan madella jonossa. Kiirehän meillä ei ollut, mutta ei jonottaminenkaan maistunut.

Hotelli löytyi ja avaimet sähköpostilla saatujen ohjeiden mukaisesti respan seinässä olevasta kassakaapista. Oma villamme oli täydellisellä paikalla. Aivan alueen laidalla lähellä parkkipaikkoja ja kaukana ainoasta uima-altaasta. Myöhemmin katselimme että tarjolla olisi ollut paljon huonompiakin sijainteja.

Teiden kansallispuisto tulivuorineen

Jos haluat lomaltasi muutakin kuin hotellilla makoilua vuokraa auto ja pakene vuorille! Se on oikeasti kokemus jota et kadu. Tiet ja maisemat ovat uskomattomat. Ajelet kiemuraisia teitä ylös ja alas tuliperäisissä maisemissa, usein pilvien yläpuolella. Yhdelle reitille mahtuu monenlaista maisemaa, karua tulivuoren rinnettä ja kauniin vihreää mäntymetsää.

Voit ajaa saaren halki ja ylittää vuoret usempaa eri reittiä. En osaa nostaa näistä yhtäkään ylitse muiden, jokaisella on omat hienoimmat osuutensa. Me olemme ajaneet vuoristosta ainakin kertaalleen kaikki merkittävimmät tiet. Näitä ei mitenkään saa mahdutettua yhdelle käynnille, me taisimme tehdä kahden eri loman aikana neljä reissua. Nyt voi sanoa että Teiden alue on vähäksi aikaa nähty. Me emme kertaakaan käyneet Teiden-tulivuoren huipulla kahdesta eri syystä: Näimme autoillessamme niin upeita maisemia, että emme mitenkään uskoneet että huippu antaisi enää paljoakaan lisää. Toisekseen kysyin perheeltä: Haluatteko mennä pariksi tunniksi jonottamaan hissiä (ja maksaa siitä ilosta noin 200€)? Kukaan ei halunnut. Minä taas olin ainoa joka olisi ollut halukas nousemaan vuorelle jalkaisin.

Sen sijaan näimme vuoristoa kierrellessämme Teiden useista eri suunnista, auringon laskusta auringon nousuun, ja yölläkin. Hissien lähtöpisteen ohitse ajoimme usein, ja aina parkkipaikka oli tupaten täynnä.

Aivan korkeimmilla osuuksilla oli toki oma eksoottisuutensa, mutta meidän mielestämme hienoimmat maisemat löytyivät hieman alempaa vuoren rinteiltä. Parhaimmista näköalapaikoista avautuivat upeat maisemat vihreisiin laaksoihin joiden yllä pilvet lipuivat (jos oli oikein pilvistä ei tietysti näkynyt mitään). Myös Teideltä avautuva tähtitaivas yöllä oli vaikuttava kokemus. Siinä tunsi itsensä todella pieneksi. Teidellä muuten tarkkaillaan tähtitaivasta ihan tosissaan lähes huipulla sijaitsevan observatorion toimesta. Senkin edustalla kävimme kääntymässä. Tässä vielä Teiden kansallispuistossa ajelun poimintoja:

  • Pysähdy katselemaan maisemia ja jaloittelemaan kun siihen on mahdollisuus. Pysäköintipaikkoja on rajoitetusti, ja ne ovat usein päivässaikaan täynnä.
  • Varaa aikaa (ja polttoainetta)! Kartalla lyhytkin matka vie aikaa, kiemuraisella tiellä kilometrejä kertyy enemmän kuin arvaat.
  • Varaa ainakin mukaan pitkää vaatetta. Tämä saattaa unohtua kun lähtee ajelemaan etelärannikon helteestä. Ylhäällä vuorella voi kuitenkin olla pakkasta!
  • Jos aikatauluun sopii, aja pari eri reittiä vuorten ylitse, kaikki ovat mahtavia.
  • Jos uskallat ja aikatauluun sopii viivy vuorilla pimeän tuloon, tähtitaivas palkitsee!
  • Vuorilla ajat välillä pilvessä (hehheh). Näkyvyys on tällöin erittäinkin huono. Pidä nopeus sen mukaisena!
  • Mutkissa vastaan tulevat autot, varsinkaan bussit, eivät aina pysy ihan omalla kaistallaan. Lähesty mutkia varovasti ja varautuen vastaantulijoihin.
  • Teide-tulivuoren huipulla käyminen on varmasti hienoa, mutta ei ehkä välttämättömyys jos vietät vuorilla muuten päivän-pari autoillen. Jos et autoile, niin esim. matkatoimiston järjestämä bussimatka Teidelle ja käynti huipulla on varmastikin kannatettava ajatus. Vai? Kokemuksia tästä?

Alla vielä muutama kuva autoilusta Teidellä.

Lisään tänne lähipäivinä vielä artikkelit ainakin seuraavista aiheista:

  • Adeje
  • Loro Park
  • rannat
  • Teneriffasta yleisesti

Jatka mukanamme

2 vastausta aiheeseen “Paluu Teneriffalle”

Odotan innolla artikkeleita loro parkista ja tenriffasta yleisesti. Matkaamme perheen kanssa sinne muutaman päivän päästä!

Moi! Pahoittelen että nyt vasta huomasin roskapostikansioon päätyneen viestisi 🙁
Lyhyesti vastaan sinulle ja kaikille muille kiinnostuneille että menkää ihmeessä sinne Loro Parkiin!!! Se on oikeasti suuri, viihtyisä ja monipuolinen eläinpuisto! Vaikea kuvitella että olisi kenellekään kauhea pettymys.
Sitten jos on auto käytössä niin ajakaa kerran vuorten ylitse, vaikkapa sieltä Loro Parkista palatessanne (siis jos majoitutte etelässä). Orotovan laakson paikkeilta lähdette nousemaan vuorille ja sitten laskeudutte jonnekin etelään.

Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *